Lomani alkoi tänään. Viikonloppuna tein mökkireissun ystäväni mökille. Yövyimme ystäväni perhe ja minä ja tyttäreni samassa mökissä. En saanut nukuttua siellä juuri ollenkaan. Olin jo aiemmin sanonut ystävälleni, että en aio olla mökillä enempää kuin viikonlopun jos en pysty siellä nukkumaan. Kaksi valvottua yötä saisi siis minun kohdallani riittää, koska tiedän, että sydämeni vihaa eniten valvomista ja haluaisin olla sille mahdollisimman armollinen. Ystäväni olisi halunnut, että olemme siellä kolme yötä. Minä siis ilmoitin hänelle kahden yön jälkeen, että me lähdemme tänään kotiin koska en ollut nukkunut. Hän siis oli valvottanut kaikkia, kun oli itse halunnut valvoa. Oli sunnuntaina itsekin tosi väsynyt, mutta ei silti meinannut ymmärtää lähtö päätöstäni. Vaikka olin tämän etukäteen hänelle sanonut, juurikin siksi koska tiesin, ettei hän välitä saako muut nukuttua, kun hän katsoo samassa huoneessa telkkaria äänet päällä ja käy jääkaapilla ja hyppii petini yli ja juoksee ulkona tupakalla. Ketään aikuinen siis ei nuku jos hänkään ei nuku. Minä siis halusin kotiin nukkumaan. Ilmoitin sen hänelle ja sanoin että olin kertonut hänelle jo aiemmin, että lähden jos en saa nukkua. Ei sitä vaan jaksa sellaista rytmiä, että herää kuudelta ja menee nukkumaan yhden kahden aikaan. Hän myös tietää sydämestäni, mutta alkoi kovasti vähättelemään asiaa. Joka loukkasi minua. Itse hän valittaa pienistäkin asioista ja minulle oma terveys vain on tärkeänpää, kuin hänen tv:n katselu ja muut yölliset tekemiset. Me siis lähdimme ja hän meni nukkumaan. Heitimme hänen sukulaiset kotiin ja lopulta pääsimme itsekin kotiin. Toivottavasti hän ymmärtäisi tämän jälkeen ajatella myös muitakin kuin vain itseään.
Joksus täytyy minunkin vain toimia itsekkäästi, eikä vain ikuisesti myötäillä ja myötäillä. Sitä olen tehnyt jo tarpeeksi elämäni aikana. Kiltti ihminen tulee aina poljetuksi. Olenkin yrittänyt alkaa enemmän pitää puoliani ja sanomaan mielipiteeni, vaikka ne olisivat eriäviä kuin toisten. Liian usein harmittaa kun jää poljetuksi toisten jalkoihin. Rohkeutta ja tervettä itsekkyyttä ja luottamusta omaan itseensä tarvitsisin rutkasti lisää. Pienin askelin tässäkin pitää edetä. Viimeksi, kun olin vakavassa parisuhteessa. Minut poljettiin totaallisesti jalkoihin. Monesti tuntui, etten olisi saanut edes töissä käydä, kun jo epältiin, että pelehdin jonkun toisen miehen kanssa. Se oli todella raskasta aikaa elämässäni. Silloin lihoinkin valtavasti. En välittänyt ulkonäöstäni pätkääkään. Olin vain kotona. Ei haluttanut lähteä mihinkään, kun siitä sai aina ihan hirveästi huutia. Aluksi kyllä menin enemmän, mutta lopulta annoin periksi. Tuntui, kuin olisin ollut vankina omassa kodissa. Lopulta karkasin. Monta kuukautta harkitsin sitä ensin ja sitten kun hyvä hetki tuli, lähdin. Pakkasin kaiken tarpeellisen ja häippäsin. Sen jälkee olenkin saanut rakentaa itseäni henkisesti uudestaan. Vieläkin se nakertaa sisälläni. Kai se ottaa aikaa, että pitkästä suhteesta pääsee kunnolla yli. Rakkautta ei kuitenkaan puuttunut. Toisen kunnioitus kylläkin.
